Galleria
Kuvia
Pari kuvaa japanista MM-kisoista kesältä 2009
Muutama kuva viimeisimmästä hokeihaasteesta tammikuulta 2008.
Pari kuvaa seuran pikkujouluista 2007.
Täällä on kuvia alkeiskurssitreeneistä 30.11.2006 sekä 4.12.2006
Kuvia EM-kisoista Hollolasta sekä maajoukkuetreeneistä 2003.
Taidokuvia aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan.
Vuoden taidoka Turussa ja Suomessa 2008, Suvi Lindroos. Kuva Olavi Kurttio |
Hopeaa saavuttanut dantaihokei joukkue: Kristian Danielsson, Mika Korhonen, Markku Valkeapää, Miika Heino ja Lasse Sirkiä. |
Osa joukkueestamme SM kisoissa Järvenpäässä. |
Kristianin ensimmäiset henkilökohtaiset SM-kisat kutsuttuna kyusarjasta. Heti Congia vastaan. |
Vuoden taidoka Turussa 2007, Joanna Tynjälä. |
Iloinen joukkueemme SM kisoissa Keravalla. |
|
Beachvolleyta käytiin pelaamassa kesällä 13 kertaa. Auringonpaisteessa, rankkasateessa ja kaikilla kesän keleillä. Kehitystä ei tapahtunut. |
|
Kesäinen kuva salin liepeiltä. |
Teemu ja Noora kesän pantteritapahtumassa. |
|
Tässä Miika ja nentaidantai odottelemassa tuomareiden pisteitä. Sijoitus 2. ja hopeaa. |
Kuvia Asikkalan kesäleiriltä 2007, jossa Mika ja Miika olivat mukana. Kuvat Hannes Haapanen |
|
Kuvia Jissen Trophysta 2007. Mika taisteli tässä Keravan Petri Surakan kanssa. Kunnes tuomari joutui vähän rauhottelemaan matsaajia. |
Joukkue, joka voitti pikkujoulukisan 2006: Henriikka, Joni, Suvi, Toni ja Matti. |
Näytteitä dantai jissenistä joukkue SM 2006. Turku oli 5. Tässä voittaja, kotijoukkue Asikkala, ottavana osapuolena. Kuva Olavi Kurttio |
Upea otos Turun miesten dantai hokeista joukkue SM 2006, jossa tämä porukka oli 4. Kuva Tuomas Haapanen |
|
Hokeita yöllä. Tai ainakin hengailua hokeitten lomassa... kesä 2006 |
Turkulaisia Kumaleirillä kesällä 2006 Kuva Olavi Kurttio |
Suvi ja Emmi palkintopallilla SM 2006 Kuopiossa Kuva Aarne Soininen |
|
Etualalla Emmin sensogeri pääsiäisleirillä 2006. Kuva Hannes Haapanen |
|
Hokei vaihtuu Hokeihaasteessa maaliskuussa 2006 |
Kuvia Riihimäki cupista 2006 ensimmäisessä kuvassa Miika vs Kumakain Mikko Suhonen ja jälkimmäisessä kuvassa Suvi vs Emmi, josta Suvi meni loppuotteluun. Kuvat Aarne Soininen |
|
Näin tehdään Hentai gyakujogeri |
Ensimmäinen maajoukkueleiri keväällä ennen MM-kisoja 2005. Viikonlopun aikana naisten dantai hokei joukkue harjoitteli ten in no hokeita yhteensä 13 tuntia. Kuvassa valmentaja Liisa Kivistö opastaa Suvia kirjaimellisesti kädestä pitäen. Kuva Hannes Haapanen |
Valmennusryhmän treeneissä talvella 2004 Kuva Hannes Haapanen |
Arvaa kuka? |
Toni Nurmio ja Marko Kauppi Turun Ruissalossa 2000-luvun alussa |


